torstai 29. tammikuuta 2015

APULAISOIKEUSASIAMIEHEN VAATIMAT TOIMENPITEET


Apulaisoikeusasiamiehen ympäristöministeriölle ja ARAlle antaman huomautuksen lopussa kohdassa 4 TOIMENPITEET kirjoitetaan:
Eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain 10 §:n 1 momentin nojalla annan ympäristöministeriölle ja ARA:lle huomautuksen vastaisen varalle niiden lainvastaisesta menettelystä laiminlyödä asuntoasioita koskievien hallintokanteluiden asianmukainen käsittely ARA:ssa. Tässä tarkoituksessa lähetän ympäristöministeriölle ja ARA:lle jäljennökset tästä päätöksestäni.
Ympäristöministeriölle kuuluu ARA:n ohjaus ja valvonta. ARA ja ympäristöministeriö olivat sopineet tulosohjausasiakirjassa, että ARA:lle tehtyjen kanteluiden käsittelyä kevennetään vuosina 2013 – 2014. Tämän vuoksi pyydän ympäristöministeriötä hankkimaan minulle selvityksen ARA:lle tulleiden kirjeiden ja selvityspyyntöjen sekä kanteluiden määristä vuosina 2013 ja 2014, niiden johdosta hankituista selvityksistä sekä millaisiin hallinnollisiin ohjauksiin tai muihin toimenpiteisiin ne ovat johtaneet. Hankittujen selvitysten perusteella pyydän ministeriöitä antaman omaan selvityksensä ja lausuntonsa siitä, millä tavoin kanteluiden käsittely on sen näkemyksen mukaan täyttänyt hallintolaissa hallintokantelun käsittelylle asetetut vaatimukset. Pyydän ministeriötä toimittamaan minulle tämän selvityksen ja arvioinnin viimeistään 31.5.2015 mennessä.
http://www.eduskunta.fi/eoaratkaisut/eoah+4002/2013
Kommentti:

Apulaisoikeusasiamies pyyttää ympäristöministeriötä toimittamaan hänelle selvityksen ja arvioinnin viimeistään 31.5.2015 mennessä. Mitähän ARA mahtaa lähettää ympäristöministeriölle ja ympäristöministeriö apulaisoikeusasiamiehelle? Apulaisoikeusasiamiehen pitäisi laittaa ko. tahojen antamat selvitykset oikeuasiamiehen verkkosivuille, jotta ARA:lle lähetettyjen kirjeiden, selvityspyyntöjen ja kanteluiden tekijät voisivat tarkistaa, onko heidän ARAlle lähettämänsä kirjeet, selvityspyynnöt ja kantelulut mukana ministeriön selvityksessä.

Ympäristöministeriön pitäisi lähettää myös sille itselleen lähetetyt ARAa koskevat kirjeet, selvityspyynnöt ja kantelut, koska niistä käy hyvin esille ARAn toimintaan turhautuneiden asukkaiden kokemukset ARAsta valvovana viranomaisena.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

APULAISOIKEUSASIAMIEHEN HUOMAUTUS YHPÄRISTÖMINISTERIÖLLE JA ARALLE


STT kertoi 21.1.2015, että ympäristöministeriö ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) saivat huomautuksen apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinilta asuntoasioita koskevien kanteluiden asianmukaisen käsittelyn laiminlyönnistä. Huomatus on päivätty jo 18.11.2014 ja sen diaarinumero on eoah 4002/2013. Tiivistelmä huomatuksesta on luettavissa Eduskunnan oikeusasiamiehen verkkosivuilta osoitteesta

 http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/pubman/templates/2.htx?id=1089

Asuntoasioita koskevien kanteluiden asianmukainen käsittely laiminlyötiin

Apulaisoikeusasiamieheltä huomautus


Ympäristöministeriö ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA ovat saaneet apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinilta huomautuksen, kun ne olivat keventäneet ARAlle tehtyjen kanteluiden käsittelyä vuosina 2013 ja 2014 päättäessään tulostavoitteista.

Vuokravalvontaa koskevia kirjeitä ei enää käsitelty kanteluina, vaan vastauksissa annettiin vain yleisluonteista ohjausta eikä otettu kantaa yksittäistapauksiin.

Sakslin katsoo, että ympäristöministeriö ja ARA laiminlöivät asuntoasioita koskevien hallintokanteluiden asianmukaisen käsittelyn ARAssa. Tulosohjausasiakirjalla ei ole voitu muuttaa ja keventää kanteluasioiden käsittelyä ilman, että lainsäädäntöä olisi tältä osin muutettu.

- Pidän huolestuttavana sitä, että asuntoasioista vastaava virasto on rajannut toimivaltaansa siten, että vuokrataloyhtiön asukkailla ei ole vuokrien määräytymistä ja tasaamista koskevissa asioissa ollut käytettävissään asianmukaista oikeussuojakeinoa, toteaa Sakslin.

ARAn tehtävänä on sitä koskevan lain mukaan ohjata ja valvoa arava- ja korkotukilainoitetun asuntokannan käyttöä. Aravarajoituslain mukaan ARA antaa kunnille yleistä ohjausta vuokranmäärityksestä. Lain esitöiden mukaan ohjaukseen kuuluu myös kanteluiden käsittely.

ARA:n velvollisuus käsitellä kanteluita perustuu siten tähän lainsäädäntöön ja hallintolakiin, jonka mukaan hallintokanteluita käsiteltäessä on noudatettava hyvän hallinnon perusteita ja turvattava niiden oikeudet, joita asia välittömästi koskee.

Oma aloite


Sakslin tutki asian omana aloitteena. Apulaisoikeusasiamies oli siirtänyt erään vuokrien tasausta koskeneen kantelun ARAn ratkaistavaksi. ARA oli vastannut, että keskus ei ole kanteluviranomainen vuokrien valvontaan liittyvissä asioissa ja siirsi kantelun takaisin oikeusasiamiehelle.

Sakslin ryhtyi selvittämään, millä oikeudellisella perusteella ympäristöministeriö ja ARA olivat voineet rajoittaa ARAn valvontatehtävää siten, ettei sille kuulu kanteluasioiden käsittely.

Apulaisoikeusasiamies on pyytänyt ympäristöministeriöltä toukokuun 2015 loppuun mennessä selvitystä ARAlle tulleiden kirjeiden, selvityspyyntöjen ja kantelujen määristä vuosina 2013 ja 2014 sekä niiden johdosta hankituista selvityksistä, niihin liittyneestä ohjauksesta ja muista toimenpiteistä.
Lisäksi ministeriön tulee antaa oma lausuntonsa siitä, millä tavoin kantelujen käsittely ARAssa on sen näkemyksen mukaan täyttänyt hallintolaissa säädetyt kantelun käsittelyä koskevat vaatimukset.

Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin päätös dnro 4002/2013 kokonaisuudessaan.

Lisätietoja antaa vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Ulla-Maija Lindström, puh. (09) 432 3355.


STT:n uutinen levisi nopeasti tiedotusvälineisiin ja sitä on käsitelty myös keskustelupalstoilla.

tiistai 27. tammikuuta 2015

ASUMISEN RAHOITUS- JA KEHITTÄMISKESKUS (ARA)


Verkkosivuillaan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) esittelee itseään seuraavasti:

ARA toimeenpanee valtion asuntopolitiikkaa


Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) vastaa keskeisesti valtion asuntopolitiikan toimeenpanosta. ARA kuuluu ympäristöministeriön hallinnon alaan.

ARA myöntää asumiseen ja rakentamiseen liittyviä avustuksia, tukia ja takauksia sekä ohjaa ja valvoo ARA-asuntokannan käyttöä. ARA on myös mukana asumisen kehittämiseen ja asuntomarkkinoiden asiantuntijuuteen liittyvissä hankkeissa ja tuottaa alan tietopalvelua.
ARA on asumisen asiantunteva kumppani, kehittäjä ja uudistaja, joka edistää ekologisesti kestävää, laadukasta ja kohtuuhintaista asumista. Periaatteena on: jokaisella on oikeus hyvään asumiseen.

ARAn tehtävät


  • ARA kehittää kestävää, laadukasta ja kohtuuhintaista asumista.
  • ARA tukee pieni- ja keskituloisten kotitalouksien ja erityisryhmien asunto-olojen parantamista.
  • ARA valvoo ja ohjaa yleishyödyllisiä asuntoyhteisöjä siten, että hyvä taloudenpito ja valtiontuen kohdentuminen asukkaille toteutuu.
  • ARA kehittää olemassa olevaa asuntokantaa ja asuinympäristöjä vastaamaan ajan haasteisiin.
  • ARA ohjaa ja valvoo ARA-asuntokannan käyttöä ja huolehtii asuntojen lainakantaan liittyvistä riskeistä yhdessä Valtiokonttorin kanssa.
  • ARA edistää, hyödyntää ja välittää asunto-oloja koskevaa kehittämistoimintaa ja tutkimusta.
  • ARA kerää, analysoi ja välittää tietoa asuntomarkkinoista ja ylläpitää alan verkko- ja tietopalveluita.

Toiminta-ajatus, arvot, visio


Toiminta-ajatus


ARA edistää kestävää ja kohtuuhintaista asumista vuorovaikutuksessa asiakkaidensa ja yhteistyökumppaneidensa kanssa tukien toimeenpanolla, ohjauksella ja valvonnalla sekä niihin kytkeytyvällä kehittämistoiminnalla.

Arvot


  • Vuorovaikutteinen yhteistyö 
  • Asiakas- ja asukaslähtöisyys
  • Vastuullisuus 
  • Oikeudenmukaisuus

Visio


ARA on rohkea ja aikaansaava kohtuuhintaisen asumisen uudistaja.

Ks. tarkemmin!

Verkkosivuillaan ARA väittää mm. edistävänsä kohtuuhintaista asumista, valvovansa ja ohjaavansa yleishyödyllisiä asuntoyhteisöjä siten, että hyvä taloudenpito ja valtiontuen kohdentuminen asukkaille toteutuu sekä sekä pitävänsä arvoinaan mm. asiakas- ja asukaslähtöisyyttä. Toiminta-ajatuksensa, arvojensa ja visioittensa toteuttajana ARA ei ole kuitenkaan kovin hyvin onnistunut, mistä on osoituksena monet sitä koskevat kielteiset uutiset ja kriittiset kirjoitukset sekä jopa oikeusviranomaisten moitteet ja huomautukset.

ARAn häpeällinen historia valvontaviranomaisena liittyy läheisesti AVAIN Asumisoikeus Oy:n häpeälliseen historiaan yleishyödyllisenä yhteisönä. Tähän blogiin on koottu pääasiassa kirjoituksia, jotka liittyvät molempien yhteiseen häpeälliseen historiaan. Kirjoitukset koskevat mm. seuraavia tapahtumia:
  • AVAIN Asumisoikeus Oy:n omistusjärjestelyt vuosina 2007 - 2010
  • AVAIN Asumisoikeus Oy:n laiton sijoitustoiminta vuosina 2006 - 2007
  • AVARA-konsernin huonosti rakennettujen ja kaupaksi käymättömien vapaarahoitteisten omakotitalojen siirtäminen AVAIN Asumisoikeus Oy:öön vuonna 2009

Blogi on osa "blogiperhettä", johon kuuluvat myös blogit AVAIN Asumisoikeus Oy, Asuntorakentamisen Kehityssäätiö ja Asumisoikeusasukkaat.